blogi

Prosessi opettaa

Eilen oli esikoiskirjani Hanki ihana, peloton elämä julkistustilaisuus Kiseleffillä Helsingissä. Se oli enää vieri- tai peräti vieroitushoitoa, sillä synnytys oli jo tapahtunut; olin saanut painolämpimäiset käsiini toista viikkoa aiemmin. Vasta tuossa tilaisuudessa kuitenkin alkoi tuntua todelta, että kirjani oli irronnut minusta ja oli olemassa ilman minua. Se tuntui vähän samalta kuin lapsen saaminen, vaikkei sattunut kovin paljon.

Näin taaksepäin katsellen kirjoittamisen prosessi opetti paljon. Vaikka olen tehnyt yli 20 vuotta toimitustyötä, yli 200-sivuisen tekstin tekeminen oli uutta. Kun tekstimassaa alkoi olla koossa useita lukuja, mukaan valitut asiat alkoivat keskustella keskenään, mikä on hyvä asia. Selvisikin, että tämä asia liittyykin enemmän tuohon, ja on siis siirrettävä tuonne. Tuo kokonaisuus taas voi tulla viimeisenä tähän tai seuraavan luvun alkuun. Isotkin siirrot on niin helppo tehdä ctrl+alt+x ja ctrl+alt+v, että se saa minut  kumartamaan syvään Waltareita, Linnoja ja Päätaloja: heiltä puuttui alt+ctrl! Kynän tai remingtonin varassa tämä olisi ehkä jäänyt minulta tekemättä.

Se leikkaa-ja-peistaa ei kuitenkaan vielä riitä. Koko hoito on siirtojen jälkeen taas luettava huolellisella lähiluvulla alusta alkaen, ettei käy niin, että sivun 81 asia jatkuu sivulla 22. Aikaa palaa ja usko horjuu. Lopulta johonkin kohtaan kalenteria on vedettävä viiva ja päätettävä, että nyt on valmista. Onneksi huolelliset ja taitavat kustannustoimittajat katsovat vielä käsikirjoituksen läpi. Pari mokaa saatiinkin siivottua pois.

Esikoiskirja on välttämätön tehdä, että oppii prosessin. Se kehittyy varmasti edelleen paljon, ja työ neuvoo tekijäänsä, mutta olen löytänyt omanlaiseni kirjoitusprosessin. Se menee jokseenkin näin:

Synopsis, toinen synopsis. Purkautuminen puolisolle siitä, etten osaa kirjoittaa mitään. Kuukauden tauko, kolmas synopsis. Viikon tauko ja viikossa 60 sivua kiihkeää tekstiä. Parin päivän tauko, katumusharjoitus ja 20 sivun poisto. Purkautuminen ystävälle puhelimessa siitä, että minusta ei ole kirjoittajaksi. Hillitön inspiraatio ja 20 sivua kahdessa päivässä. Pari kuukautta aikaa ja sivu silloin, toinen tällöin. Pitkä tauko päivätyön työkiireiden vuoksi. Käynnistysongelmia ja pitkiä latauspuheluita ystävältä.  Päätös ottaa loppukiri: istun alas ja alan kirjoittaa säännöllisesti lähes päivittäin. Massa kasvaa ja alkaa yllä kuvattu leikkaa-peistaa-vaihe. Massa kasvaa edelleen. Loppuviilausta pari päivää. Massa kasvaa edelleen. Lopullinen loppuviilaus. Massa kasvaa edelleen. Rankka loppuviilaus ja lähetys kustantamoon.

Kun minä kykenin rakentamaan noin hallitun ja linjakkaan kirjoitusprosessin, ei se voi vaikeaa olla muillekaan. Istu ja kirjoita!

 

Ei kommentteja

Julkaise kommentti