blogi

Onko otsaa puhua leuattomia helteen sylissä

Jäin taannoin jutulle vanhan koulukaverin kanssa, jonka tapasin sattumalta kaupungilla. Hän oli vanhaan tapaansa erittäin puhelias ja kertoili elämästään täyttäen nopeasti puuttuvien vuosien jättämät aukot.

 

Kuuntelin ensin innolla, mutta kun monologi jatkui keskeytyksettä melko tasapaksuna, mielenkiintoni pääsi herpaantumaan. Harhauduin keskittymään enemmänkin siihen, miten hän puhui, mitä sanoja hän käytti. Ensin ajattelin, että onpas visuaalinen puhuja, kun monet sanat kuvasivat tarkoitettaan metaforisesti, siis jonkin konkreettisen kautta. Sitten tajusin, että hänhän itse asiassa puhui koko ajan ruumiinosista!

Ajauduin ajatuksiini ja hänen mentyään lähdin keräämään mieleeni pälähtäneitä ruumiinosa-ilmaisuja. Niitähän löytyi silmittömästi: ”käsittää, jalkauttaa, nenäkkäästi sanottu, poskettomasti puhuttu, ottaa kaulaa johonkin, korvaamaton, hiuksenhieno, älä keuhkoa, kulkea rinnalla, kädetön tyyppi, olan takaa, peukalo keskellä kämmentä, kyynärpäätaktiikalla, kantapään kautta, lonkalta tehden, päätöntä menoa, kynnetön, sai sormilleen, rinnanmitalla, kylkiäinen, reisille meni, reittä pitkin, pojasta polvi paranee, laittaa ihmisen polvilleen, polveutuu, polvesta polveen, onpa otsaa, leuatonta puhetta, on nivellettävä arkiseen toimintaan, nivelbussi, hammasratas, ajan hammas, huulilla, kielen päällä, olla iholla, käydä iholle, ihon alla, hartiapankki, osua omaan nilkkaan, kynsin hampain, sillankorva, lähteensilmä, joensuu, järvenselkä, kosken niska, suonsilmä, napajäätikkö…”

Kielemme on niin konkreettista, että siinä näkyy miten lyhyt aika on kulunut siitä kun kapusimme alas puusta. Ruumiinosa- tai muista metaforisista ilmauksista voi myös päätellä jotain tekstin ymmärrettävyydestä. Mitä konkreettisempia ilmaisuja teksti sisältää, sitä selkeämpää se yleensä on.

Hauskaa hellepäivää!

Ei kommentteja

Julkaise kommentti