blogi

Joo joo – muttei liikaa

Törmäsin eilen hämäläisessä ostokeskuksessa henkilöön, jonka kanssa syntyi kohtelias keskustelu suurin piirtein aidanseipäistä. Keskustelu olisi ollut jopa miellyttävä tuon vieraan, kohteliaan henkilön kanssa, mutta puhuminen kävi pian hankalaksi. Tiedäthän sen tunteen, kun puhelinkeskustelussa oma ääni alkaakin kaikua pienellä viipeellä omiin korviin, eikä puhumista voi enää jatkaa? Juuri sama tunne tuli tuon henkilön kanssa keskustellessa. Tuskin sain sanottua lauseeni kahta ensimmäistä sanaa, kun hän jo riensi niinnittämään ja hokemaan ”joo, joo, oo-o, just, juu”. Putoushahmo Ymmi Hinaaja tuli etsimättä mieleen.

Kun toista kuuntelee, minimipalaute – tuo ahaa, joo, just  – kertoo puhujalle, miten asia menee perille. Jos mitään ei sanota tai edes ynähdetä, puhujasta tuntuu, ettei toinen kuuntele tai ymmärrä. Minimipalaute kertoo aktiivisesta kuuntelusta.

Sekin voi kuitenkin mennä överiksi kuten tapaamallani ”Ymmillä”. Hän ei varmaankaan tiedostanut hokevansa tauotta kiihkeästi erilaisia myönteisiä sanoja. Tuntui, että hän yritti kiskoa sanat suustani raakoina, ennen kuin ne olivat valmiita tulemaan ulos. Ärsyttävää!

Pääsin Ymmistä eroon, mutta hän sai minut kuuntelemaan itseäni tarkasti: Onko minullakin jokin ärsyttävä puhe- tai käytösmaneeri, jota en tajua toistavani?! Toivottavasti joku lähelläni on riittävän rohkea kertoakseen siitä.

Ei kommentteja

Julkaise kommentti