blogi

Hyvä, paha energisoiva kiroilu

Odotin bussia paukkupakkasessa Tikkurilassa. Vieressä seisoi virkamiehen näköinen mies ulsterissa odottaen samaa bussia, jota ei kuulunut. Lopulta bussin oletettu lähtöaika häipyi monitorista, ja tilalle ilmestyi seuraavan vuoron aika. Bussimme oli siis jäätynyt johonkin. Mies katsoi minua ja tuumasi rauhallisesti: ”Vittu”. Ymmärsimme toisimme enemmittä sanoitta.

Opin kiroilun alkeet jo varhain lapsena. Toki minua kiellettiin kiroilemasta, mutta koska kuulin monien aikuisten ympäristössäni kiroilevan, tiesin, että se oli jollakin salaisella tavalla hyväksyttyä, aikuismaista. Sitä ei vain pitänyt tehdä vanhempien tai opettajan kuullen.

Kiroilu ei korvaa sanavarastoa

Työväenluokkaisessa kodissani käytettiin kirosanoja, mutta opin pian, että niitä ei sopinut käyttää ihan miten tahansa. Ne eivät koskaan saaneet korvata parempia sanoja; kiroilu ei voinut olla värikkään, kuvailevan kielen korvike tai heikon sanavaraston jatke. Jos kirosanat tulivat puheeseen vain paremman puutteessa, kyseessä oli usein henkilö, joka ei ollut kehittänyt sanavarastoaan lukemalla.

Opin kiroilemaan tilanteissa, joissa iski suuri pettymys tai harmi. Se oli oman tunnetilan ilmaisemista ja purkamista myrskyn merkein. Sen sijaan riitautuessakaan ei toista voinut haukkua kirosanoin eli perinteisessä shamanistisessa mielessä ”kirota”.
Kiroilu ei noihin aikoihin saanut myöskään korvata välimerkkejä – nuorillakaan.

Jännitys ja into nostaa ”perkeleen”

Erityisen paljon kirosanoja lenteli, kun iski energinen innostus tai voimakas myönteinen jännitys. Kun oltiin voittamassa jääkiekkomatsi, oli pukukoppi viimeisellä erätauolla sakeana innostuneesta teinikiroilusta. Kaipa se tytöilläkin johtui veren kohonneesta testosteronitasosta.  Jos nyt kirjoittaisin tähän niitä huudahduksia ja kiroilutsemppauksia, ne eivät kuulostaisi miltään, ainakaan oikealta. Ne olivat silloin, siinä tilanteessa ja sen porukan sisällä osuvia, yhdistäviä ja hyviä. Kiroilu vaatii sitä ymmärtävän ympäristön toimiakseen yhdistävänä tekijänä.

Mimmiliiga-ajoista alkaa olla 40 vuotta, mutta osaan vieläkin kiroilla vastaavassa tilanteessa. Äskettäin mietimme  yrittäjäkollegan kanssa ratkaisua yhteisen asiakkaamme ongelmaan. Emme kiroilleet tai harmitelleet pohtiessamme, vaikka kuningasideaa ei kuulunut. Sen sijaan kirosanoja ryöppysi innostuksemme kaivosta, kun ideoita yhtäkkiä alkoikin tulvia. Ne pulppusivat kasvaneen innon, energian ja naurun myötä kuin geysiristä.

Kiroilu ja aggressio eivät aina liity yhteen

En puutu tässä lainkaan uskonnollisiin näkemyksiin kiroilusta. Se, että kiroilua pidetään niin pahana, johtuu varmaankin ainakin osaksi siitä, että kiroilijalla on usein suuttumus suuri ja itsehillintä ehkä antamassa periksi. Aggressio pelottaa muita. Kiroilu voi myös auttaa aggression turvallisena purkutienä.
Äskettäin kerrottiin tutkimuksesta, jossa koehenkilöt pitivät kättään jäisessä vedessä. Ne koehenkilöt, joka kiroilivat kuin merimiehet, kestivät koetta pidempään kuin ne, jotka harmittelivat kiltimmin tai eivät lainkaan. Kiroilu saattaa sii jopa vähentää koetun kivun määrää. Latautuneen kirosanan käyttäminen voi aktivoida kehossa akuutin stressivasteen eli ”taistele tai pakene” -reaktion. Kiroilu lisää silloin tilapäisesti elimistön suorituskykyä: syke nousee, hengitys tihenee ja lihaksiin virtaa enemmän verta.
Sen perusteella kiroilu tuntuisi toimivan varaventtiilinä ja sillä voi olla terapeuttinenkin vaikutus.

Välimerkkikiroilu ei toimi

Nuoriso suosii nykyään välimerkkikiroilua. Siinä tunnetila ei välttämättä ole sen koommin innostunut kuin lannistunutkaan, vaan parin sanan välein puheen virtaan vain ilmestyy ”vittu” ikään kuin välimerkkinä. Tiheä ja tarkoitukseton kiroilu vie kiroilusta kaiken tehon. Kirosana ei ole enää ”voimasana”.

En kehota ketään ryhtymään kiroilemaan. Sen sijaan kiroilussa voi erottaa erilaisia motiiveja ja tarkoituksia.

Ei kommentteja

Julkaise kommentti